Quantcast
Channel: Ajankohtaista
Viewing all 1146 articles
Browse latest View live

VAMKin sosionomit mukana lasten tiedefestivaaleilla

$
0
0
Tieteestä kiinnostuneet lapset kokoontuivat 10.4. Vaasan yliopistolla jäjestetyssä lasten tiedetapahtumassa. StarT -tiedefestivaalin järjesti Vaasan Lumakeskus.

Tapahtumassa haluttiin näyttää lapsille, että "tiede" ei ole piirretyistä tuttu professori räjähtävine koeputkiloineen. Tiede on uteliaisuutta, kekseliäisyyttä, kokoeilua ja oivalluksia – eli tavallaan jokainen lapsi on omassa ajattelussaan tieteentekijä.

IMG_4692_web_1.jpg

Koululaiset esittelevät tiedeprojektejaan. Kuva: Tiina Ramsila.

"Kelluuko se?", pohdittiin VAMKin pisteellä

VAMKin sosionomi–opiskelijat olivat mukana päiväkotiryhmien tiedeosuudessa omalla aktiviteetillaan. Aamupäivällä sosionomi–opiskelijat olivat varhaiskasvatusikäisten lasten ryhmässä mukana. Sosionomit Noora Savola, Roosa Kauppinen, Anni Himanen, Jenna Laitila ja Sofia Koskela olivat kukin suunnitelleen omalle työpisteelleen tieteeseen liittyvän workshop’in. Nämä workshopit toteutettiin iltapäivällä.

kelluuko.jpg

"Mikä tavara kelluu, mikä uppoaa? Miksi?" Kuva: Heidi Blom

 

laiva-kelluu.jpg

"Miksi laiva ei uppoa?" Kuva: Heidi Blom

 

IMG_4701_web_1.jpg

Näin se magneetti toimii. Kuva: Tiina Ramsila.


#Sikavippi-kampanja

$
0
0

Takuusäätiö ja Marttaliitto haluavat kiinnittää #Sikavippi-kampanjalla huomion luottojen aggressiiviseen mielikuvamarkkinointiin. Kampanjassa nostetaan esiin se, mitä luottomainokset jättävät meille kertomatta: pikaluotolla toteutetuille unelmille tulee kallis hinta. Pieni kuukausierä ja pitkä maksuaika johtavat usein siihen, että takaisinmaksettavaa tulee jopa kaksinkertainen määrä alkuperäiseen pääomaan verrattuna, vaikka korko pysyisikin uuden 20 prosentin korkokaton rajoissa.

Ota yksi pikavippi, maksa kaksi

Tätä mainoslausetta ei näe pikavippimainoksissa, vaikka sitä voisi hyvin käyttää varsinkin monen pitkällä laina-ajalla otetun vipin kohdalla. Korkojen ja kulujen määrä on usein ilmoitettu mainoksissa monimutkaisesti. Erään lainoja tarjoavan yrityksen sivuilla niistä on kerrottu näin:

Luottotyyppi: 2000 € tai 500 € jatkuva laina. Lainan nostopalkkio 2,7 % + 9,90 € - 9,9 % + 9,90 €, nimelliskorko 23,88 - 84 %. Esimerkki luoton takaisinmaksusta: 1500 € nostolle todellinen kulut huomioiva vuosikorko on 49,9 %, takaisinmaksettava summa yhteensä 1873,13 € mikäli asiakas nostaa kerralla 1500 € ja maksaa sen takaisin 12 kk-erässä. Todellinen vuosikorko min. 49,9 %, max. 189,3 %. Lainan maksuaika: min. 8kk ja max. 39kk maksettaessa minimilyhennyksin.

Pystyisitkö laskemaan yllä olevan tekstin perusteella, paljonko 2 000 euron laina 24 kuukauden laina-ajalla maksaisi? Ei kannata huolestua, jos se ei onnistu. Tekstistä on melko mahdotonta saada selvää. Tällaisten tekstien perusteella lainanottajan pitäisi kuitenkin osata laskea, mitä lainan takaisinmaksu todellisuudessa tarkoittaa. Ei kovin helppo homma.

Mitä pikavipit oikeasti maksavat?

Tässä yksi todellinen esimerkki luoton takaisinmaksusta, jonka asiakkaamme on Takuusäätiöön toimittanut.

Esimerkki: 5 000 euron laina

  • Lainan takaisinmaksuaika: 72 kk (eli 6 vuotta)
  • Lyhennys: 150 €/kk
  • Lainan korko: 24,9 %
  • Toimituskulut: 46,45 € x 14 kk + 39,70 € x 1kk

Yllä olevilla ehdoilla lainan ottaja maksaa 5 000 euron lainasta korkoja 5 446 euroa ja toimituskuluja 690 euroa eli yhteensä 6 136 euroa. Tällöin 5 000 euron lainasta maksaakin kaiken kaikkiaan yli 11 000 euroa. Tämä laina tulee kalliiksi erityisesti siitä syystä, että lainan takaisinmaksuaika on pitkä.

 

Lue lisää: sikavippi.fi

Seuraa somessa #sikavippi

Instassa: @hallitserahojasi

Matkailu avartaa mieltä ja kieltä -intensiivikurssi Siperiassa

$
0
0
Aurinkoisena lauantaipäivänä maaliskuussa yhdeksän VAMK:n energia- ja ympäristötekniikan opiskelijaa, koulutuspäällikkö Lotta Saarikoski ja lehtori Riitta Niemelä valmistautuivat Siperian seikkailuun eli intensiivikurssiin Irkutskissa.

Matka kohti Irkutskin kaupunkia ja siellä sijaitsevaa INRTU – yliopistoa, alkoi Vaasan rautatieasemalta. Pääsimmekin heti jo menomatkalla Moskovan lentokentällä ns. seikkailun makuun, kun jouduimme järjestelemään lentojamme uudelleen keskellä sunnuntaiyötä lentokentällä ilmenneiden ongelmien vuoksi. Opimme tästä sen, että Moskovan kentällä pitää vaihtoaikaa olla ainakin 3 tuntia eikä Aeroflotin myymien lentolippujen vaihtoaikoihin kannata aina luottaa!  Pienten viivästysten jälkeen pääsimme kuitenkin lopulta jatkamaan matkaa ja maanantaina saavuimme kutakuinkin ajoissa pitkän lennon jälkeen aamuyöllä Irkutskiin. Lyhyiden nokosten jälkeen suuntasimme kohti Irkutskin teknistä yliopistoa, jossa meitä odottivat INRTU:n ja TPU:n opiskelijoiden lisäksi paikallinen uutistoimisto kameroineen.

1_luokka_irkutsk.jpg

Kuva 1.  Lyhyiden yöunien ja pitkän lentomatkan jälkeen insinööriopiskelijat aloittamassa intensiivikurssia

Ensimmäisenä päivänä saimme informaatiota 10 päivän työrupeamastamme ja ohjeistusta kurssimme aiheeseen ja tiimityöhön. Kurssin aiheena oli Sustainable Design for Smart Regions - Blockchain Application for Sustainable Energy Systems. Tiimityön aihe oli lyhyeen aikaan nähden melko laaja ja haastava, joten aiheen ymmärtäminen ja projektin suorittaminen kunnialla tulikin vaatimaan ryhmiltä paljon työtä ja hyvää yhteistyötä tiimeissä.

2_opiskelijattyöntpouhussa.jpg

Kuva 2.  Kurssi alkoi tiimien pelisääntöjen laatimisella ja jäsenten tutustumisella toisiinsa

3_veraopettaa_.jpg

Kuva 3.  Opiskelijatiimit oli koottu energia-, ympäristö-, sähkö- ja tietotekniikan insinööriopiskelijoista

4stanishlaopetta.jpg

Kuva 4. Intensiivikurssilla käsiteltiin  lohkoketjuja ja hajautettua sähköverkkoa

Päivien ohjelma koostui luennoista ja tiimityöskentelystä. Opiskeluiden lomassa pääsimme myös tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Kävimme kiertoajelulla Irkutskin kaupungissa, tutustuimme Baikalin historiasta ja eläinlajeista kertovaan museoon sekä paikalliseen ulkoilmamuseoon.

5_taltydymuseossa.jpg

Kuva 5. Ulkoilmamuseossa näimme paikallista vanhaa rakentamista ja museon työpajassa jokainen teki itselleen oman tuohisen soittimen.

6_irkutsk_kaupunki.jpg

 

Kuva 6. Irkutsk on vilkas kauppakaupunki, jonka joki jakaa kahteen osaan

INRTU:n historia juontaa juurensa jo vuoteen 1874, jolloin Teknillinen koulu perustettiin Irkutskiin. Alkuaikoina  koulun päätavoitteena  oli kouluttaa   teknistä – ja johtohenkilöstöä Siperian lukemattomille  kaivoksille. Tämän johdosta yliopistolla on edelleenkin vaikuttava mineraalimuseo, jossa kävimme ekskursiolla.  Näimme museon geologisia ihmeitä, mm. vain tällä alueella esiintyvän mineraalin (Charoiitti) hienoja versioita. Alla kuvassa mm. hienoja ametistikiteitä.

7_museo_kivi.jpg

Kuva 7.  INRTU:n museossa oli hienot mineraalikokoelmat

8_baikal_museo.jpg

 

Kuva 8.  Baikal-järven geologinen historia on todella mielenkiintoinen

Matkamme ehdottomia kohokohtia oli tutustuminen kauniiseen Olkhon -saareen Baikal – järvellä.  Tälle saarelle meidän oli tarkoitus suunnitella älykäs lohkoketju-teknologiaan perustuva hajautettu sähköjärjestelmä.  Saarella saimme viettää kolme päivää, jonka aikana ehdimme tutustua paitsi saaren sähköiseen infrastruktuuriin, niin myös itse saareen ja sen luonnon ihmeisiin. Teimme saarella myös tuttavuutta paikalliseen saunaan eli banjaan.

9_pylväs.jpg

Kuva 9. Olkhonilla näkee edelleen luonnonuskontojen ja shamanismin vaikutteita

 

10_olkohonkylä.jpg

Kuva 10. Näkymä kylään Olkhonilla

Olkhonin saari on saanut sähköt aika myöhään ja saaren sähköverkko olikin yhtenä ryhmän ekskursion kohteena.  Jotkut ehtivät myös pyöräilemään saarta ympäri ja käymään jopa Baikalin jäällä ihailemassa mahtavia jäämuodostelmia ja itse läpikuultavaa jäätä.

11_shamanrockaamulla.jpg

Kuva 11. Kylän  tärkein ”kivi” ja nähtävyys oli nk. Shaman rock

12_jarkko4.jpg

Kuva 12. Suureksi hämmästykseksemme Siperiassa ei juuri ollut lunta ja lakeus oli suuri

13_baikallaaja.jpg

Kuva 13. Baikal-järven jää on erikoisen näköistä ja läpikuultavaa

Intensiivikurssimme päättyi projektitöiden esitystilaisuuteen, jossa kansainväliset ryhmämme esittelivät työnsä tulokset kuinka lohkoketjusovelluksia voitaisiin käyttää hajautetuissa sähköverkoissa Olkhonin saarella. Seminaarissa palkittiin myös paras tiimi. Koska raati ei päässyt voittajasta yhteisymmärrykseen, jaettiin palkinto kahden tiimin kesken.

INRTU:n puolella kurssin käytännön järjestäjinä toimivat Varvara Panko ja hänen tiiminsä, jotka hoitivat kaikki viikon järjestelyt hienosti.  Kurssin opettajina toimivat INRTU:n tietotekniikan opettaja Stansishlav Grigoriev, TPU:n sähkötekniikan opettaja Vera Shestakova ja Svetlana Rybushkina sekä VAMK:n omat opettajat Riitta Niemelä ja Lotta Saarikoski.  Kiitämme Suomen valtiota First plus – apurahasta ja VAMK:n stipendirahastoa matka-avustuksesta.

14_loppukuvavarvaralta_2.jpg

Kuva 14. Onnistuneen kurssin jälkeen on helppo hymyillä

Teksti:  Kurssin osallistujat luokilta ET-3 ja YT-3 ja Lotta Saarikoski

Kuvat : ET-3 ja YT-3 opiskelijat  ja Lotta Saarikoski

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajopelit atomeiksi – konetekniikan ykkösten talven uurastus päätökseen

$
0
0
VAMK:n konetekniikan ensimmäisen vuoden opiskelijat harjoittelevat mm. tiimi- ja projektityöskentelytaitoja koko talven kestävän projektin parissa. Syksyn aikana puretaan mönkijät ja skootterit, keväällä taas kootaan ne takaisin ajokuntoon. Tämän vuoden projektit huipentuivat vapun alla kun tiistaina 24.4 tiimit ensin esittelivät projektinsa auditoriossa ja lopuksi järjestettiin leikkimielinen ajokilpailu.

IMG_9944_.jpg

IMG_9912_.jpg

IMG_9903_.jpg

IMG_9932_.jpg

IMG_9947_.jpg

Projektiesitysten perusteella tänäkin vuonna oppilaat olivat kantapään kautta huomanneet ennen kaikkea dokumentaation ja kommunikaation tärkeyden isojen kokonaisuuksien hallinnassa.

Hauskuus edellä

Koska erityyppisille ajoneuvoille on vaikea luoda tasavertaista kilpailuasetelmaa, mönkijät ja skootterit kilpailivat tänäkin vuonna omissa sarjoissaan. Skootteritiimien paremmuus ratkaistiin hitausajossa, jossa tarkoituksena oli ajaa kahdeksikon muotoinen rata läpi mahdollisimman hitaasti keila- ja jalkakosketuksia välttäen ja jarruun koskematta. Mönkijätiimit puolestaan kisasivat nopeudesta, mutta lisähaasteena rata piti ajaa läpi peruuttaen.

Mönkijöiden takaperinajo oli varsin tasaväkistä ja lopulta voittajaksi selvisi vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen Tiimi 4: Mikko Alakoski, Iikka Penjala, Markku Penninkangas, Robert Sabel ja Matias Wainio. Heidät palkittiin reippaasta ja vauhdikkaasta suorituksesta miehekkäillä glitter-stetsoneilla.

Skoottereiden hitausajon taas selvitti voittajana selkeällä erolla Tiimi 1: Niko Hernesniemi, Farid Latipov, Jere Lumme, Gabriel Ojala, Jari Tammisto ja Mikael Walsh. Vaikka hitausajo vaatii äärimmäistä kehon ja hermojen hallintaa saattaa hitauskilpailun voitto olla kuitenkin sen verran kyseenalainen kunnia, että palkinnoiksi he saivat peruukit mahdollisesti tarpeelliseksi kokemaansa naamioitumista varten. Tiimi 2 kärsi kilpailussa liiankin nopeaksi säädetystä skootterista, minkä seurauksena hitaasti ajo osoittautui kovin turhauttavaksi puuhaksi.

Tiimit äänestivät keskuudestaan myös muita tiimejä eniten auttaneen ryhmän. Palkinnot, eli aina muodikkaat karvanopat, kuittasi mönkkärikisassa niukasti kakkoseksi jäänyt Tiimi 3: Timi Hartikainen, Aki Karhu, Kasperi Koskela, Juha Rinta, Tomi Vuorinen, Oskari Välimäki ja Eemeli Yli-Leppälä.

Vaikka kyseessä oli joukkuekilpailu, käytiin kovaa kilpailua myös henkilökohtaisella tasolla. Mönkkäreiden nopeuskilpailussa kuittasi Markku Penninkangas itselleen nopeimman kuljettajan tittelin ennen Eemeli Yli-Leppälää niukalla 0,2s marginaalilla. Hitausajossa taas ylivoimaisesti parhaiten tasapainoili Mikael Walsh, joka jätti toiseksi parhaan lähes 15s päähän. Palkintoja annettiin myös ahkerimmalle kuskille, eli Matias Wainiolle sekä kisan näyttävimmästä suorituksesta vastanneille Elis Hägglundille ja Santeri Kujanpäälle, joiden hitausajo kaksi päällä tosin ei tuloksellisesti kovin onnistunut yritys ollut. Kunniamaininnan edellisessä kategoriassa saa lisäksi Robert Sabel, joka vauhdikkaasti esitteli yleisölle mönkijän pohjarakenteita.

Palkintojenjaon jälkeen oli aika palauttaa menopelit takaisin labraan ensi vuoden ykkösiä odottamaan ja siirtyä viettämään ansaittua kesälomaa.


Teksti: Osku Hirvonen
Kuvat: Anssi Turunen

VAMKille projektinhallinnan SM-kilpailuissa tuplavoitto

$
0
0
Vaasan ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelijoiden tiimi voitti projektinhallinnan Suomen mestaruuden jo toisena peräkkäisenä vuotena. Tänä vuonna VAMK sai tuplavoiton, sillä International Business -opiskelijoiden tiimi sijoittui kisassa hopealle. Kaikkiaan VAMKin tiimit ovat voittaneet kultaa kisassa jo 4 kertaa. Muut kisaan osallistuneet olivat Metropolia, Oulun yliopisto, SeAMK, TAMK ja Turun AMK.

VAMK-PM-SM-19_web.jpg

Projektinhallinnan SM-kilpailun voittajatiimi Ekku Jokimies (vas.), Miika Pohjola, Juuso Perälä ja Arttu Hannila sekä tiimin valmentajana toiminut yliopettaja Adebayo Agbejule. Kuva: Anssi Turunen

– Tiimi ennen kaikkea oli vahvuutemme. Olimme myös valmistautuneet hyvin. Opetuksen myötä olimme saaneet hyvän perusrakenteen projekteille, pohtivat tiimiläiset Arttu Hannila, Ekku Jokimies, Juuso Perälä ja Miika Pohjola syitä kisamenestykseen.

– Sanoisin, että luovuus, joustavuus muutosten keskellä ja ryhmähenki olivat vahvuutemme, kommentoivat toiseksi sijoittuneen VAMKin tiimin Nguyen Khanh Linh, Nguyen Vu Tu Phuong, Nguyen Le Diep Linh ja Luong Diem Quynh. Tiimin kärkisijoille valmensi Kenneth Norrgård.

IMG_3006_web.jpg

Kilpailussa toiseksi sijoittuneet VAMKin International Business -opiskelijat Diep Linh Nguyen Le (vas.), Luong Diem Quynh, Vu Tu Phuong Nguyen ja Khanh Linh Nguyen.

Laajempi juttu on julkaistu tämän päivän Pohjalaisessa (3.5.2019)

Imetys, surutyö ja ikääntyneiden seksuaaliterveys Vaasan kaupungin tilaamien VAMKin ...

$
0
0
Tänä keväänä valmistui useampi Vaasan ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimesta saatujen toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Esimerkiksi työharjoittelussa olevat hoitoalan opiskelijat ovat innostuneet tekemään opinnäytetyön harjoittelupaikalleen.

IMG_0013_web.jpg

Opinnäytetöiden tekijät, Vaasan ammattikorkeakoulun opiskelijat Milla Hautamäki, Riikka Kypärä, Ulla Ahlvik ja Terhi Aho. Kuva: Anssi Turunen

– Olin työharjoittelussa Vaasan kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla 7. Kysyin, olisiko heillä antaa aihetta opinnäytetyöhöni. Heillä oli tarve uudelle esitteelle, joka auttaisi kuolleen henkilön läheisiä surutyössä sekä tukisi henkilöstöä kohtaamaan surevia läheisiä, kertoo sairaanhoitajaksi opiskeleva Milla Hautamäki.
– Tavoitteenani on auttaa läheisiä surussa ja tiedon löytämisessä tilanteessa, jossa on vaikea jaksaa järjestää asioita. Kohdatessa surevia on tärkeää, että kuuntelee heitä ja on heille läsnä. Henkilöstön on varauduttava kaikenlaisiin reaktioihin, Hautamäki jatkaa.
– Olemme todella tyytyväisiä Millan tekemään työhön! Yhteistyö Millan kanssa sujui erinomaisesti. Hän kuunteli tarkkaan toiveitamme, kehuu osastonhoitaja Marjo Ketola Vaasan kaupunginsairaalan osastolta 7.

Ikääntyneiden seksuaaliterveyden tukeminen kotihoidossa

Ikääntyneillä on oikeus saada seksuaaliterveyttä edistävää tietoa, neuvontaa sekä terveyspalveluita. Sairaanhoitajiksi opiskelevat Ulla Ahlvik ja Terhi Aho kartoittivat opinnäytetyössään hoitajille tehdyn kyselyn kautta, miten ikääntyneiden seksuaaliterveyttä tuetaan Vaasan kaupungin kotihoidossa. Aihe on todella harvinainen, sillä aiempaa tutkimustietoa ei löytynyt.

Opinnäytetyön yksi tavoitteista oli tehdä kotihoidon henkilöstölle toimintaohje seksuaaliterveyden edistämiseksi. Ohjeessa esimerkiksi kehotetaan kuuntelemaan asiakasta, ymmärtämään ikääntymisen, lääkityksen ja sairauksien vaikutukset sekä ohjaamaan tarvittaessa Vaasan kaupungin seksuaalineuvojalle.
Kyselyn tulokset osoittivat, että kotihoidon hoitajat suhtautuvat ikääntyneiden seksuaalisuuteen positiivisesti.

– Kun olen läsnä luottamuksellisessa hoitosuhteessa, uskaltaisin itsekin ottaa esille seksuaalisuuteen liittyviä asioita asiakkaan kanssa. Näistä asioista voidaan puhua ääneen, vakuuttaa Ahlvik.

Ahlvik toivoo, että jatkossa seksuaaliterveyteen liittyvät asiat huomioidaan kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmassa sekä kirjataan potilastietojärjestelmään.

Myös hoitajien täytyy tuntea olonsa turvalliseksi hoitotilanteessa. Opinnäytetyötä varten tehdyssä kyselyssä tuli esille, että suurin osa hoitajista ovat kohdanneet työssään jonkinlaista seksuaalista ahdistelua. Siksi tulisi olla toimintamallit myös hoitajille, jos he joutuvat seksuaalisesti häirityksi työssään.

– Sain todella paljon irti tästä aiheesta. Opinnäytetyön tekeminen antoi paljon uutta tietoa, kertoo Aho opinnäytetyön antamista hyödyistä.

Imetys tutuksi –teemapäivä äitiys- ja lastenneuvoloiden toiveesta

Sairaanhoitajaksi opiskeleva Riikka Kypärä järjesti opinnäytetyönään 4.10.2018 Imetys tutuksi –teemapäivän. Toive päivän järjestämiseen tuli Vaasan kaupungin äitiys- ja lastenneuvoloista. Siellä koettiin tarve kaikille avoimeen tilaisuuteen, jossa tuodaan esille imetyksen positiivisia puolia ja luodaan myönteistä ajatusmaailmaa imetyksen puolesta.

IMG_0019_web.jpg

Milla Hautamäki ja Riikka Kypärä. Kuva: Anssi Turunen

– Imetys tutuksi –teemapäivässä puheenvuoroja pitivät edustajat Vaasan kaupungin äitiysneuvolasta ja lastenneuvolasta, Vaasan keskussairaalan synnytysyksiköstä ja Folkhälsanilta. Pidin itsekin puheenvuoron. Teemapäivässä oli mukana myös Imetyksen tuki ry. Teemapäivän sisältö suunniteltiin äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkaille tehdyn kyselyn pohjalta, kertoo Kypärä.

Opinnäyteyhteistyö on osa ammattikorkeakoulun ja työelämän kumppanuutta

Opinnäytetöiden ohjaaja, yliopettaja Hanna-Leena Melender kertoo, että työelämästä saadut opinnäytetyöaiheet ovat ammattikorkeakoululle tärkeitä ja opiskelijoille merkityksellisiä.
– Työelämästä saatu aihe motivoi opiskelijaa ja tukee muun muassa työn jatkuvan kehittämisen sekä verkostoissa toimimisen oppimista. Ammattikorkeakoulu voi auttaa työelämää kehittämään toimintaansa opiskelijoiden opinnäytetöiden avulla, koska opiskelijoiden tulee esittää opinnäytetyössään aina viimeinen saatavilla oleva tieto aiheesta ja opinnäytetyössä tehdään työelämään sovellus tästä uusimmasta tiedosta, toteaa Melender.

Teksti: Johanna Jussila
Kuvat: Anssi Turunen

Tutkan tuloksia / TUTKA survey results

$
0
0

Kevään aikana VAMKin TUTKA-kysely lähetettiin 1., 2. ja 3. vuoden opiskelijoille. Tänä vuonna vastausprosentti saatiin huikean hyväksi, kiitos siitä kaikille kyselyyn vastanneille opiskelijoille ja kyselyä eteenpäin laittaneille ryhmäohjaajille.

Tässä vastanneiden määriä yksiköittäin:

 

Tekniikka

 

Liiketalous

Sosiaali- ja terveysala

VAMK

 

TUTKA 1

156

102

82

340

TUTKA 2

56

68

115

239

TUTKA3

74

58

74

206

 

Teemat

Ensimmäisen vuoden opiskelijoille suunnatulla TUTKA-kyselyllä selvitimme, miten perehdyttäminen opintoihin oli onnistunut – millaisia odotuksia opiskelijoilla oli tullessaan ja löytyykö kaikki mitä opintojen aloittamisessa tarvitsee. Kyselyllä selvitettiin opiskelijoiden oloja myös hyvinvoinnin ja toimeentulon näkökulmasta.

Toisen vuoden opiskelijoilla on jo enemmän kokemusta opinnoista ja kysyimme opintojen ohjauksesta, opintojaksoista ja tarjonnasta, opetusmateriaaleista ja palauteasioista ja mm. terveydenhoitopalveluiden saatavuudesta.

Kolmannen vuoden kyselyssä mennään syvemmälle prosessin ja kysytään opetusmenetelmistä, työmäärästä, teorian soveltamisesta, työelämäyhteyksistä ja tietysti harjoittelusta ja opinnäytetyön tekemisestä niiden osalta, jotka ovat jo tekemisen aloittaneet.

Tyytyväisyys opintoihin

Kaikille kyselyille yhteisenä kysymyksenä kysyttiin opiskelumotivaatiosta ja ylipäätään tyytyväisyydestä opintoihin. Tässä tuloksia opiskelutyytyväisyydestä:

 

Tekniikka

 

Liiketalous

Sosiaali- ja terveysala

VAMK

 

TUTKA 1

78%

75%

78 %

77%

TUTKA 2

78%

76%

58%

68%

TUTKA3

64%

69%

56%

63%

 

Tarkemmin tutkakyselyiden tuloksiin voi perehtyä klikkaamalla tätä linkkiä ja kirjautumalla koulun sisäverkkoon.

Kiitos kyselyyn vastanneille

Lämmin kiitos kaikille kyselyyn vastanneille sekä ryhmäohjaajille, jotka ovat kyselyä eteenpäin lähettäneet ja edelleen laittaneet opiskelijoille palautetta kyselystä. Tuloksia on käsitelty laajasti; tiedotustilaisuuksien lisäksi ne ovat olleet esillä johtoryhmässä ja ne on lähetetty käsiteltäväksi yksiköiden johtajille sekä koulutuspäälliköille. Jokaisen ryhmän ryhmäohjaaja on saanut ohjaamansa ryhmän tulokset.

Pienenä kiitoksena opiskelijoille arvoimme kolme KPO:n 100 €:n ostokorttia. Nämä ostokortit voittivat: Jari Rantakangas, Susanna Pajumäki ja Antonella Lo Giudice. Onnittelut arvonnassa voittaneille!

 

Lisätietoja:

Tarja Kettunen

Laatupäällikkö

358(0)40-5839594

tarja.kettunen@vamk.fi

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

This spring we sent TUTKA inquiry to VAMK’s 1st, 2nd and 3rd year students. The response rate was extremely good, thanks to all the students that gave their feedback and group counselors who sent the inquiry forward to their own group. 

Here are the response rates by units:

 

School of technology

School of business

School of health care and social services

VAMK

 

 

TUTKA 1

156

102

82

340

TUTKA 2

56

68

115

239

TUTKA3

74

58

74

206

 

Themes

From 1st year Students we asked, how well we have succeeded in orientation to the studies, what kind of expectations the students had when they arrived and if they found well all the information needed in the beginning. In addition, we were interested of their welfare and wellbeing.

2nd year students have more experience of studies and therefore their questions dealt with study guidance, courses and course supply, materials and feedback and students health care services.

3rd year students we went even deeper to the study process and had questions of teaching methods, workload, application of theory into practice, working together with working life and thesis from those who had started the thesis process.

Satisfaction with studies

The common question to all three inquiries was the question of motivation to study and overall satisfaction to studies. Here the results of satisfaction:

 

School of technology

School of business

SCHOOL OF HEALTH CARE AND SOCIAL SERVICES

VAMK

 

TUTKA 1

78%

75%

78 %

77%

TUTKA 2

78%

76%

58%

68%

TUTKA3

64%

69%

56%

63%

 

More info of the results you find in intranet.

Thank you to the respondents

Thank you so much for all respondents and group counselors who sent the inquiry link forward and gave feedback to the students of the results. These results help VAMK to develop teaching and the results are discussed and dealt in Programme meetings with the teachers and in Management Team meetings.

As a small gift, we draw up three 100 € shopping cards, the winners are Jari Rantakangas, Susanna Pajumäki and Antonella Lo Giudice. Congratulations!

 

More info:

Tarja Kettunen

Quality Manager

+358(0)40-5839594

tarja.kettunen@vamk.fi

Kesän 2019 aukioloajat kampuksella

$
0
0

Wolffintie 30

13.5. - 18.5

Ma, ke, to 7:45 – 17:00

Ti 7:45 – 18:00

Pe 7:45 – 19:00

La 7:30 – 16:00


20.5. – 25.5 ja 27.5

Ma-pe 8:00 – 17:00

La suljettu


28.5- 14.6

Ma - pe 8:00 – 15:30

La suljettu

30.5 suljettu (helatorstai)


17.6. – 2.8

Suljettu


Alere

10.6. – 18.8

Suljettu

Aleren ruokala auki koko kesän

 
Technobothnia

1.6. - 12.8

Suljettu


Rekryilmoitukset löytyvät jatkossa opiskelijaportaalin rekrypankista

$
0
0

Yritysten/organisaatioiden VAMKin opiskelijoille suuntaamat työ-, kesätyö, työharjoittelu- ja opinnäytetyöpaikkailmoitukset löytyvät jatkossa opiskelijaportaalin rekrypankista (linkki löytyy opiskelijaportaalin vasemman reunan valikosta). Yksittäisistä paikoista ei enää juurikaan ilmoitella sähköpostitse. Opiskelijoille lähetetään kuitenkin kerran kuukaudessa sähköpostitiedote, johon on kerätty lista kaikista rekrypankin ilmoituksista.

Rekrypankin tavoitteena on vähentää opiskelijoiden sähköpostikuormaa ja mahdollistaa ilmoitusten ajantasaisuus.

VAMKissa juhlitaan valmistuvia perjantaina 24.5.

$
0
0

Aika: perjantai 24.5.2019 klo 13.00
Paikka: Vaasan ammattikorkeakoulu (Wolffintie 30, juhlasali)


Ohjelma


    Rehtori Tauno Kekäleen tervehdys

    Seudun työelämän tervehdys valmistuville

    Musiikkia

    Tutkintotodistusten jako

    Opiskelijan puheenvuoro

    Kahvitarjoilu, ravintola Serveri

 

Ohjelman kesto on noin kaksi tuntia.

Liikunta huomioitava hallitusohjelmassa! – Opiskelijoiden Liikuntaliitto päivystää ...

$
0
0
Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry (OLL) on mukana korkeakouluopiskelijoiden hallitusohjelmaneuvottelu-päivystyksessä keskiviikkona 15.5. klo 8‒16. OLL vaatii, että maan tulevan hallituksen ohjelmassa liikunta-asiat huomioidaan systemaattisesti ja monipuolisesti. Liikkuva Suomi on tavoite, josta ei ole varaa tinkiä!

”Liikunta ei saanut vaalikeskustelussa ansaitsemaansa huomiota, vaikka liikkumattomuuden miljardiluokan kustannukset yhteiskunnalle ovat päättäjien tiedossa. Tulevassa hallitusohjelmassa on välttämätöntä huomioida liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden edistämisen toimenpiteet laaja-alaisesti. OLL:n omassa #liikkuvaopiskeluNYT -vaalipaneelissa (13.3.) puolueet kertoivat laajasti kannattavansa Liikkuva koulu/opiskelu -ohjelman tai vastaavanlaisen ohjelman laajentamista korkeakouluihin nyt alkavalla hallituskaudella. Osana hallitusohjelmaneuvotteluja puolueiden on nyt aika lunastaa tämä lupaus”, vaatii Opiskelijoiden Liikuntaliiton puheenjohtaja Joonas Suikula.

OLL:n hallitusohjelmaneuvottelupäivystyksen aikana on tarjolla muun muassa #perseetpenkistä -taukojumppaa (klo 11, 13 ja 15) sekä erilaisia pihapelejä, kuten #liikkuvaopiskeluNYT -mölkkyä. Opiskelijoilla on päivystyksessä lisäksi tarjolla kahvia ja #koulutustaprkl-mehua.

”Hallitusohjelman tekeminen vaatii neuvottelijoilta kovaa henkistä ja fyysistä kuntoa. Tarjoammekin neuvottelijoille #perseetpenkistä ja #liikkuvaopiskeluNYT -viestiemme lisäksi energiageelejä, jotka pitävät energiatasot huippusuorituksen vaatimalla tasolla”, jatkaa OLL:n puheenjohtaja Suikula.

Tervetuloa mukaan liikunnalliseen hallitusohjelmaneuvottelu-päivään!

Tutustu hallitusohjelmatavoitteisiimme: https://oll.fi/eduskuntavaalit/

#liikkuvaopiskeluNYT

#perseetpenkistä

Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry.

Lisätietoja:

OLL:n puheenjohtaja Joonas Suikula, joonas.suikula@oll.fi, +358447800211

OLL:n varapuheenjohtaja Harri Nurmi, harri.nurmi@oll.fi, +358447800215

Novian ja VAMKin yhteinen joukkue palkittiin valtakunnallisessa innovatiokilpailussa

$
0
0
Novian ja VAMKin yhteisen tiimin luomus on palkittu 4. parhaana innovaationa laitevalmistaja SICK:n järjestämässä valtakunnallisessa innovointikilpailussa.

Novian EPS-ohjelman opiskelijat Jan Van de VenSilke DebieAnnike Prehn, Carla Laborde ja  Mario Montero Garrido sekä VAMKin IT-insinööriopiskelija Robin Snellman muodostivat yhteisen tiimin, jota valmensi VAMKin lehtori Mika Billing. Tiimi palkittiin 1 000 euron arvoisen laitepalkinnon lisäksi sensoriteknologialla, jonka arvo on noin 8 000 euroa. Palkinto jaettiin Helsingissä torstaina 9.5. Yhteensä kilpailuun osallistui 14 joukkuetta Suomen yliopistoista ja ammattikorkeakouluista.

Innovaatiopäivä__kuvat_Eeva_Anundi_n9a1078_www.jpg

Novian ja VAMKin yhteinen kilpailutiimi Annike Prehn (vas.), Carla Laborde, Jan Van de Ven, Mario Montero Garrido, Robin Snellman, Silke Debie ja valmentaja Mika Billing. Kuva: Eeva Anundi.


Tunnustus tuli arjen turvallisuutta parantavasta innovaatiosta: opiskelijat kehittivät kilpailutyönään järjestelmän, joka aistii henkilöiden etäisyyden metroaseman turvavyöhykkeisiin ja varoittaa tarvittaessa ensin keltaisella ja sitten punaisella valolla.

– Tämä on ollut mahtava kokemus. Tulemme kaikki eri kulttuureista ja meillä on erilaiset vahvuudet. Yhdessä tekemisen kautta jokaisen taidot ovat päässeet esiin, kertovat Novian Jan Van de Ven,  Silke Debie, Annike Prehn, Carla Laborde ja Mario Montero Garrido.

Myös VAMKin opiskelijajäsen otettiin tiimiin hyvin mukaan.
– Kisamatkassamme parasta oli, että sai työskennellä muiden ammattilaisten kanssa ja oppia heiltä uutta. Eniten yllätti se, miten vaikeaa oli ohjelmoida anturi ja luoda toimiva prototyyppi. Emme tunteneet toisiamme ennestään, mutta yhteistyö sekajoukkueessa sujui hyvin. Kaikki olivat tärkeitä ja jokaisella oli oma roolinsa, kehuu VAMKin Robin Snellman yhteistä kisataivalta.

Joukkueen kilpailuun ilmoitti VAMKin konetekniikan lehtori Mika Billing. Viime vuonna kilpailuun osallistui VAMKin tiimi, nyt mentiin ensimmäistä kertaa yhteisjoukkueella.

– Tänä vuonna kilpailun järjestäjä antoi tiimien käyttöön 8 000 euron arvoiset laserskannerit, joille piti kehittää sovellus. Tämä on win-win – kilpailun jälkeen mukana olleet oppilaistokset saavat skannerit itselleen ja tulevat insinöörit oppivat ohjelmoimaan niitä, myhäilee Billing.

VAMKissa ennätysmäärä opiskelijoita juhlii valmistujaisia perjantaina 24.5.

$
0
0
Vaasan ammattikorkeakoulussa VAMKissa juhlitaan valmistuvia opiskelijoita Aika: perjantaina 24.5.2019 klo 13.00 Paikka: Vaasan ammattikorkeakoulu (Wolffintie 30, juhlasali)

Valmistujaiset_AT_06_web.jpg

Tutkintotodistuksen uurastuksen päätteeksi saa kaikkiaan 208 opiskelijaa. Määrä on poikkeuksellisen suuri. Juhlassa puheenvuoron pitävät rehtori Tauno Kekäle ja ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaja Jari Lehtiö.

Työelämälähtöisyys on olennainen osa VAMKin toimintaa ja opetusta. Tällä kertaa työelämän tervehdyksen valmistuville toivottaa Wapice Oy:n toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

– Vaasan Ammattikorkeakoulun insinööriopetus palvelee erinomaisesti alueen vientiteollisuutta. Koulun yhteistyö alueen teollisuuden kanssa on ollut läheistä ja tehokasta niin laboratoriossa kuin opetuksessa – tietoa on siirtynyt molempiin suuntiin. Koulu on vienyt opetusalueidensa  teknologiaa eteenpäin ja  poikkitieteellisesti yhdistänyt  niitä yhteen ajan vaatimusten ja teollisuuden tarpeet huomioiden.  Koulusta valmistuvien osaajien merkitys alueen kehittymiselle on ensijaisen tärkeää, tästä on hyvä jatkaa, kiteyttää Tuominen.

Lukuvuonna 2018-2019 VAMKista on valmistunut yhteensä 470 opiskelijaa: 140 insinööriä, 129 tradenomia, 87 sairaanhoitajaa, 70 sosionomia ja 19 terveydenhoitajaa. Ylempään AMK-tutkintoon on valmistunut 25 opiskelijaa.

Ohjelma

Rehtori Tauno Kekäleen tervehdys
Seudun työelämän tervehdys valmistuville, Pasi Tuominen (toimitusjohtaja, Wapice)
Musiikkia, Isabella Tefilovikj ja Roger Holmlund
Tutkintotodistusten jako
Opiskelijan puheenvuoro, Jari Lehtiö
Kahvitarjoilu opiskelijaravintola Serverissä

Lisätietoja:
Rehtori Tauno Kekäle, puh. 040 076 1619

Valmistujaiset kuvina

Nyytin chatissa jaetaan ajatuksia, kokemuksia ja fiiliksiä – tuu mukaan!

$
0
0

to  6.6. klo 18 – 20: Elämää sinkkuna. Chatissa jutellaan sinkkuudesta, sen iloista ja suruista, deittailusta ja muustakin sinkkuuteen liittyvästä.

to 20.6. klo 18 – 20: Kesä ja yksinäisyys. Chatissa jutellaan yksinäisyydestä ja siitä, miten yksinäisyyttä voisi vähentää.

Chatit löytyvät Nyytin sivuilta ja niihin voi osallistua nimimerkillä.

Lisätietoa toiminnastamme: www.nyyti.fi. Löydät meidät myös somesta: Instagram (@nyytiry), Twitter (@nyyti_ry) ja Facebook (nyytiry).


Kesäopintoina suoritettujen opintojen arvosanojen siirtäminen omaan opintorekisteriin

$
0
0

Jos suoritat opintoja muissa ammattikorkeakouluissa kesän aikana (summersemester.fi-portaalin kautta, CampusonLine), voit siirtää opintosuorituksesi omaan korkeakouluun Puro-palvelun kautta. Palvelu löytyy osoitteesta https://puro.joopas.fi/puro. Sieltä voit katsoa kesäopintosuorituksesi ja lähettää ne kirjattavaksi omaan opintorekisteriin. Palveluun kirjaudutaan oman koulun tunnuksella. Huomaathan, että palvelu näyttää myös mm. VAMKissa suorittamasi opinnot, mutta niitä ei tule siirtää, koska ne ovat jo kirjattuina winhaan.

CampusonLine opinnot kirjataan suoraan opiskelijan vapaasti valittaviin opintoihin ilman hyväksilukumenettelyä. Mikäli opintoja halutaan myöhemmin siirtää opiskelijan hopsissa, noudatetaan normaalia hyväksilukukäytäntöä. Myös mikäli olet suorittanut opintoja muualla kuin ammattikorkeakouluissa (esim. avoimessa yliopistossa), noudatetaan em. normaalia hyväksilukukäytäntöä. Hyväksilukukäytännöistä voit lukea tarkemmin täältä.

 

Lisätietoja: Susan Sundqvist (susan.sundqvist@vamk.fi) (ei ajalla 24. - 28.6, 12.7 - 19.8.)

Vieraita belgialaisesta Thomas More -ammattikorkeakoulusta VAMKin sosiaali- ja terveysalalla

$
0
0
VAMKissa kävi kansainvälisiä yhteistyökumppaneita sosiaali- ja terveysalan vieraina. Yhteisen opiskeluviikon merkeissä tavattiin 6.-9.5.

Kuva1.jpg

Opiskelijat esittelivät ennakkotehtäviään. Kuvassa ukrainalainen opiskelija Anna kertoo maansa maahanmuuttotilanteesta.

Thomas More -ammattikorkeakoulu on VAMKin sosiaalialan läheinen yhteistyökumppani usean vuoden ajalta. Lähtökohtana yhteistyölle on ollut Erasmus Intensive Program (IP), jossa mukana oli myös muita kumppanioppilaitoksia ympäri Eurooppaa. Kun IP-ohjelmat loppuivat, haluttiin hyvää yhteistyötä jatkaa. Kahdenväliseksi yhteistyön muodoksi sovittiin oppilaitoksissa vuorovuosin järjestettävä opiskeluviikko, ns. Mutual study week. Viikko suunnitellaan maahanmuutto-teeman ympärille sisältäen ennakkotehtäviä, luentoja, ryhmätöitä ja vierailuja paikallisissa organisaatioissa.

Kuva2.jpg

Thomas Moren opettaja Piet Lamberts-Van Assche luennoi kestävästä maahanmuutosta.

Viisi sosiaalialan opiskelijaa ja opettajat Thomas Moresta tulivat ensimmäistä kertaa VAMKiin vierailulle keväällä 2015. Belgialaisten osalta tämä vierailu oli siis jo kolmas. VAMKin sosiaalialan opiskelijat opettajineen ovat olleet vuorostaan Thomas Moren vieraina kahdesti. Seuraava toteutus on keväällä 2020.

Kuva-3.jpg

Koko ryhmä opettajineen Villa Granvikissa kansainvälisessä illassa.

Nyt vierailevien opettajien luentojen aiheina olivat Migration in Europe: European law, Ellen Milants ja Sustainable Migration, Piet Lamberts-Van Assche. Toisella luennolla mukana oli myös ryhmä VAMKin sosiaalialan opiskelijoita.  Tänä vuonna vierailukohteet olivat Vaasan sosiaalitoimi, EHJÄ ry, PSPY Pohjanmaan Sosiaalipsykiatrinen yhdistys, Vaasa Immigrant reception centre and Kotomaja. Lisäksi ensimmäisenä iltana järjestettiin kansainvälinen ilta, jossa opiskelijat saivat tutustua toisten maiden kulttuureihin ruuan ja yhteisen tekemisen muodossa. Opiskelijat tutustuivat suomalaiseen tapaan viettää aikaa mökkimäisissä tunnelmissa, kun ilta järjestettiin Villa Granvikissa grillaillen, saunoen, yhdessä ruokaa valmistaen ja nauttien. VAMKin osalta järjestelyistä vastasivat Karina Björninen ja Ulla Isosaari.

Kuva4.jpg

Yhteinen ruokailu kansainvälisistä herkuista nauttien.

 

Kuvat ja teksti: Ulla Isosaari

Huijausviestejä VAMKin sähköposteihin, älä luovuta tunnuksiasi!

$
0
0
Aidon oloisia VAMK HelpDesk -huijausviestejä on nyt paljon liikkeellä. Älä klikkaa mitään linkkiä, vaan poista viesti.

HUOM! Jos olet jo ehtinyt luovuttaa tunnuksesi ja salasanasi sähköpostin välityksellä, käy VÄLITTÖMÄSTI vaihtamassa salasanasi ATK-aapisen ohjeiden mukaan.

Helpdesk selvittää tilannetta parhaillaan.

Tritonia suljettu 25.6.-1.7. / Tritonia closed 25.6-1.7

$
0
0

Tritonia ottaa kesä-heinäkuun vaihteessa käyttöön uuden kirjastojärjestelmän, minkä vuoksi kirjasto on suljettu ti 25.6- ti1.7. Tänä aikana kaikki Finnan lainaus-, uusinta- ja varauspalvelut ovat poissa käytöstä. Lainat eivät eräänny kirjaston ollessa suljettu.

----------------------------

At the turn of June and July, Tritonia will change to a new library system, which means that the library is closed 25.6-1.7. During this period, renewals, reservations, and other loans services in Finna are not accessible. Loans will not fall due when the library is closed.

CampusOnline.fi - syksy

$
0
0
Ilmoittautuminen alkaa 26.8.

CampusOnline.fi on Suomen ammattikorkeakoulujen yhteinen digitaalinen opintotarjonta, joka kokoaa yhteen yli 20 amk:n verkko-opintojaksot myös kesällä. Opintojaksot ovat maksuttomia amk:jen tutkinto-opiskelijoille ja vaihto-opiskelijoille sekä avoimen amk:n polkuopiskelijoille. Opintojaksot voit sisällyttää tutkintoosi. Jos olet epävarma asiasta, voit kuitenkin kysyä opinto-ohjaajalta jos kyse on pakollisesta kurssista.

Syksyn 2019 opintojaksot julkaistaan portaalissa 12.8. ja ilmoittautumiset alkavat 26.8.

Kannattaa olla ajoissa, sillä suosituimmat opintojaksot täyttyvät nopeasti

 

Lisää campusoneline.fi (https://campusonline.fi)

 

 

Viewing all 1146 articles
Browse latest View live